Eurooppalainen näkökulma Portugalin kokous

skannaa00022sepolta logo uusin

 

 

 

 

”EUROOPPALAINEN NÄKÖKULMA”-HANKKEEN KOKOUS

PORTUGALISSA 10. – 14.11.2010

10.11. Saavuimme Lissaboniin ja majoituimme hotelliin, Residencial Lar do Areeiro, vaatimaton mutta siisti.

11.11. Aamupala, eteläeurooppalaiseksi melko runsas ja hyvä, oli viereisessä kahvilassa, joka toimi myös suurimmaksi osaksi kokoontumispaikkana. Hotellin aulassa oli pieni esittäytymistilanne ja sen jälkeen pienen leikin muodossa esittelimme kukin ryhmämme. Meidän piti löytää kaupunki, joka parhaiten kuvaisi ryhmäämme. Me valitsimme tietysti Kouvolan; periaatteina luonto: järvet ja joki sekä metsät, teollisuus ja liikenne.

Tämän jälkeen valmistelimme esittelyn paikkakunnastamme sekä laitoimme esille harrastustöitämme: tuohityöt (Eero), narutyöt (Marjatta ja Tuulikki) sekä organzakukat (Kaija). Tarjottavaksi toimme suomalaisia karamelleja ja suklaata sekä lakka- ja karpalolikööriä. Tuohisormukset ja kukat kelpasivat muille osallistujille niin hyvin, että loppuivat kesken. Kukin ryhmä oli tuonut maataan kuvaavaa esineistöä ja tarjottavaa.  Oli mukava huomata miten esittelyt poikkesivat toisistaan, kun esittelijöinä oli pelkkiä miehiä (Turkki) tai naisia (Puola). Ehkä turkkilaisten osalta myös se, että he eivät ole vielä virallinen EU-maa, vaikutti esittelyn luonteeseen, se oli mielestäni hyvin maskuliininen ja esitteli myös peitetysti islamilaisuutta ja sen oppeja (seinätaulu).

Lähiravintolassa nautitun lounaan jälkeen valmistauduttiin portfolioiden esittelyyn. Tilaisuuden aluksi lauloimme ”Kalevalaisen vieraan tervehdyksen”, koska kreikkalaiset opiskelivat Kalevalaa.

Esittelyssä kukin maa kertoi, mitä oli opiskellut kohdalleen osuneesta maasta. Kreikkalaisilla oli elävin esitys. He esittivät kolme pientä ”kuvaelmaa”, ensin Kalevalaan ja suomenkieleen liittyen ja vielä lopuksi ”Joulumuori” vieraili tilaisuudessa.

Virolaiset olivat opiskelleet aluksi englantia ja internetin käyttöä, että voivat jatkossa saada paremmin tietoa kumppaneistaan. Ohjelman mukaisesti Viro ja Puola opiskelivat toistensa tietoja, Turkin vastapuolena oli Italia, joka ei ollut mukana tapahtumassa ja jonka mukaantulo jäi vielä epäselväksi. Seppo esitteli meidän portfoliomme, joka oli ilmeisesti perusteellisimmin tehty. Portugalilaiset ilmoittivat tapaamisen järjestelyjen olevan heidän esittelynsä.

Portfolioioden esittelyjen jälkeen oli tilaisuus vaihtaa tietoja ja tehdä kysymyksiä kahdenkeskisesti opiskeltavan maan edustajien kanssa. Vastailimme myös kreikkalaisten kysymyksiin Suomen suhteista naapurimaihin. Kreikalla on ongelmia etenkin laittoman maahanmuuton johdosta. Samoin keskusteltiin eri uskonnoista, Kreikan ortodoksisuudesta ja Suomen luterilaisuudesta.

Iltapäivällä kuulimme vielä Carlos Caladon esitelmän portugalilaisten löytöretkistä. Illalla lähdimme sitten omalle yhteiselle löytöretkelle Lissabonin keskustaan, jossa vietettiin ”Magustoa” paikallista Martinpäivää. Maistelimme paahdettuja kastanjoita ja joku ehkä myös Jeropigaa. Illan päätteeksi katselimme elämää ja nähtävyyksiä keskustassa ja palasimme metrolla hotellille. Työntäyteinen ja mielenkiintoinen päivä.

12.11. Aamulla lähdimme tutustumaan Lissabonin nähtävyyksiin: Belemin torniin, Löytöretkeilijöiden muistomerkkiin sekä Hieronymoksen luostariin. Tämän session päätteeksi saimme nauttia lämpimiä aitoja ”Pastéis de Belém”iä, ihania! Jatkoimme bussilla matkaa kohti keskustaa, jossa nautimme lounaaksi perinteistä portugalilaista ruokaa.

Lounaan jälkeen suuntasimme kohti Santa Justan hissiä ja ihastelimme keskustan näkymiä. Matkaa jatkoimme vanhalla raitiovaunulla kohti S. Jorgen linnaa, joka ylhäällä kukkulalla valvoo Lissabonia. Hotellille palattuamme koordinaattorit pitivät oman kokouksensa suunnitellen tulevaa.

13.11. Aamulla lähdimme bussilla kohti Sintraa, n. 30 kilometrin päässä olevaa vanhaa kaupunkia, joka on kuuluisa esim. monista vanhoista linnoistaan. Ajoimme kapeita mutkaisia teitä ylös kukkulalla sijaitsevaan Penan palatsiin. Värikäs eri rakennussuuntia edustava palatsi oli upea, niin ulkoa kuin sisältä. Linnavierailun jälkeen palasimme Sintran vanhaan keskustaan, jossa halukkaat pääsivät tuliaisten ostoon. Lounaan jälkeen ajoimme takaisin hotellille, jossa koordinaattorit jatkoivat palaveriaan ja meillä muilla oli vapaata.

Illansuussa lähdimme kohti Alfamaa, vanhaa kaupunginosaa, jossa meille oli katettu pienessä vanhassa ravintolassa lähtöillallinen. Illan kruunasi upeat fado-esitykset, jotka olivat kuin piste iin päälle onnistuneelle matkalle.

14.11. Illan paluulentoa odotellessa tutustuimme vielä kaupunkiin kiertoajelulla, jonka jälkeen pitkän etsinnän tuloksena löysimme ruokapaikan eli Hard Rock Kafeen, jossa nautimme lounaan. Sitten olikin jo aika sanoa hyvästit Lissabonille.

Kiitos kaikille mukana olleille mukavasta matkaseurasta ja järjestäjille huolenpidosta!

Teksti  Kaija Kähärä

****************

 

Hanke on toteutettu EU:n Elinikäisen oppimisen ohjelman (Lifelong Learning Programme, LLP) tuella. Kirjoittaja/kirjoittajat ovat vastuussa tekstin sisällöstä. Komissio ei vastaa siitä.

Suomessa Elinikäisen oppimisen ohjelman / Comenius-ohjelman / Grundtvig-ohjelman / Leonardo da Vinci -ohjelman / Erasmus-ohjelman hallinnoinnista ja toimeenpanosta vastaa CIMO, joka on kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön asiantuntija- ja palveluorganisaatio.