HARJOITTELE JA OPI LUONNOSSA

KuuRet 55+:n työpajassa opittiin luontoasioita

KuuRet 55+ järjesti ”Harjoittele ja opi luonnossa” -työpajan toukokuun 19.–25. päivinä Kouvolassa. Työpajaan osallistui 15 yli 60-vuotiasta henkilöä kahdeksasta Euroopan maasta. Tulijoita työpajaan olisi ollut enemmänkin, vaikka 60 vuoden alaikäraja karsi hakijoiden määrää. Ulkomaisten osanottajien lisäksi KuuRetin jäseniä osallistui työpajaan päivittäin.

Suomen luontoon tutustuttiin ja siitä saatiin tietoa sekä luennoilla että omakohtaisten kokemusten kautta. KuuRet 55+ -jaoston vetäjän Seppo Tahvanaisen mukaan työpajaviikko sujui kaikin puolin hyvin.

– Järjestelyt onnistuivat, luonto kiinnosti, ja sääkin oli suosiollinen, Tahvanainen totesi.

Työpajaviikolle laadittu ohjelma oli monipuolinen. Osallistujien saavuttua sunnuntaina Kouvolaan pidettiin samana iltana aloituskokous esittelyineen.  Maanantaina oli edessä tiivis työpäivä, jonka teemana oli Kymenlaakson luonto. Osallistujat kiertelivät Kouvolassa tekemässä havaintoja rakennetusta ja luontoympäristöstä. Sauvakävelykokemuksia saatiin Kettumäen pururadalla. Päivän päätteeksi vietettiin Eurooppalaista iltaa, johon osanottajat pistivät pystyyn näyttelyn, missä oli esillä kunkin oman maan tuotteita, kulttuuria jne.

Seuraavien päivien teemoina olivat liikkuminen luonnossa, kestävä kehitys, Suomen metsät ja luonnonmateriaalit sekä lähiruoka. Osallistujat viettivät päivän Repovedellä ja Orilammella sekä tutustuivat Verlaan. Ohjelmassa oli patikointia ja luontohavaintojen tekemistä, soutua kirkkoveneellä, erilaisia luontotietokisoja ja risteily Kymijoella. Luentoja oli muun muassa maakuntamme luonnosta, jokamiehen oikeuksista, vesiensuojelusta sekä kierrätyksestä ja jätehuollosta. Osanottajille oli myös annettu ennakkotehtäviä, jotka käsiteltiin työpajan aikana, ja joka ilta koottiin kuvia päivän kokemuksista.

EU:n kustantamia työpajoja järjestetään vuoden 2014 elokuun loppuun asti. Niiden järjestäjät saavat rahoituksen oman maansa kansallisesta toimistosta, joka Suomessa on CIMO. Työpajojen yleisimpiä teemoja ovat olleet taide ja luovuus, yhteiskunnallinen vaikuttaminen, kestävä kehitys ja ympäristö sekä yleensäkin Eurooppaan liittyvät kysymykset.

 

Kettumäen kotiseutaloa ihastelemassa

Kettumäen kotiseutaloa ihastelemassa

 

 

 

 

 

 

Kirkkovenesoutu alkaa

Kirkkovenesoutu alkaa

 

 

 

 

Kierrätykseen tutustumassa

Kierrätykseen tutustumassa