UUTISIA

Woikosken-retki

Kaunis aurinkoinen aamu saatteli meidät bussiin, matkalle Nurmaan kylään Woikosken museoihin. Viimeiset kyytiläiset otettiin Kelopirtiltä. Ajoreitillä Selänpään kautta Vuohijärvelle saimme nauttia kauniista maalaismaisemista voikukkapeltoineen.
Nurmaalle saapuessamme olimme 25 min myöhässä, mutta vastaanotto oli silti erittäin ystävällinen.

Alueella oli hevostallit n. 200 hevoselle ja  hevosten hoitola, 2 kerroksinen majoitusrakennus, saunoja, kauneushoitola ym. Täällä voidaan järjestää räätälöityjä hyvinvointipäiviä ryhmille, ohjelmaa perheille yms.

Automuseossa kahvittelimme josta siirryimme mainion oppaamme Lotta Jeskasen myötä alakerran automuseoon., jossa oli toinen toistaan komeampia, kiiltäviä vanhoja autoja. Oppaamme tarinoi niistä hyvin elävästi. Esim. Hitlerin auton ”kopio” ja Mannerheimin käyttämä auto ja tarinat olivat vaikuttavia. Koko suku on ollut viehtynyt autoihin ja vauhtiin. Osa autoista on ollut aiempien johtajien käytössä aikanaan ja nyt hankittu takaisin.

Paikalta löytyy myös muutama vanha kilpa-autokin ja esim. Keke Rosbergin ensimmäinen formula-auto. Mikä on myös mainittava; kaikki ovat ajokunnossa ja rekisterissä.

Automuseolta siirryimme tehdasmuseoon muutaman kilometrin päähän. Woikoski on tänä päivänä 135 v vanha tehdas. Jo alueelle tulo on elämys – Woikosken valtavan kohinan saattelemana astuimme sisään tehdasrakennukseen, jossa aluksi katselimme lyhyen esittelyvideon. Sitten tutustuimme kirjastoon (saksankielisiä kemian kirjoja hyllykaupalla), tilikirjoja yms. Muissa tiloissa oli vanhaa palontorjuntakalustoa, kaasujen säilytysruukkuja, kimröökin tekovälineitä.
Nykyiset tuotteet ovat kaasut Argon, Vety ja Happi sekä teollisuuden että lääkinnälliseen käyttöön.

Seuraava kohteemme oli Kirjokiven kartano, jossa lounastimme: ”luomu”salaattia, hirvikeittoa ja rahkajälkiruokaa. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Talon nykyinen emäntä/asuja kertoi talon historiasta ja siitä miten he päätyivät remontoimaan siihen viihtyisiä sviittejä vuokrattavaksi ja sen lisäksi vielä kolmeen aittaan majoituspaikat. Pääasiassa toiminta perustuu ryhmien varauksiin.
Saimme tutustua näihin remontoituihin sviitteihin, saunaan ja viimein vielä kävimme kappelissakin, joka on n.150 m päärakennuksesta.

Ylitimme varatun aikamme, mutta henkilökunta ei koko aikana hoputtanut meitä, kiittelivät vain kun tulimme taloon. Ja opastyttömme oli koko ajan mukana.

Kaikki olivat tyytyväisiä tähän retkeen – ainakaan yhtään soraääntä ei kuulunut.

Automuseon edessä

Kirjokiven kartano

Paviljonki

Siirrettävä pyörätuoliramppi

Menossa automuseoon

Ryhmäkuva retkeläisistä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Automuseossa

Teksti Meeri Aaltonen, kuvat Hannu Vest

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

(Meeri Aaltonen)

 

Kuuret 55+ menestyi taas

Ikäinstituutti järjesti tänäkin vuonna Vie vanhus ulos –kampanjan, jossa ulkoilutussuoritukset laskettiin jaksolta  5.9. – 5.10 2017. Tällä kertaa emme ihan yltäneet palkintosijoille, mutta olimme kuitenkin kunniakkaasti neljänsiä. Viime vuonna saavutimme kolmannen sijan. Koko vuoden 2016 tuloksemme oli 870 ulkoilutussuoritusta ja 37 ulkoiluttajaa. Tämän vuoden vuoden tulos kuukauden jaksolta oli noin 130 ulkoilutusta ja 17 ulkoiluttajaa. Ulkoiluttajat palkittiin kunniakirjalla.

Vaikka emme palkintoa saaneetkaan, onni suosi meitä arvonnassa. Voitimme vastus-kuminauhan kahvoilla eli kahvallisen jumppanauhan, joka Kuuret 55+:n kuukausi-kokouksessa päätettiin lahjoittaa Kettumäen palvelukeskukselle. Luovutus tapahtui 17.11.2017 ja vastaanottajina olivat palvelukeskuksen toiminnanjohtaja Marjo Lakka sekä fysioterapeutit Inga Syrjänen ja Johanna Laurell. Luovuttajina toimivat Kuuret 55+:n puheenjohtaja Miikka Rikala ja taloudenhoitaja Hannu Vest. Luovutuspuheessaan Miikka mainitsi leikkimielisesti, että luovutamme nauhan, koska vanhusten ulkoiluttaminen kohottaa kuntoa niin, ettemme nauhaa tarvitse. Nauha otettiin vastaan ilomielin ja kiitellen. Lopuksi Marjo Lakka vielä esitteli sen eri käyttötapoja.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Yhdistetty kuukausikävely Kettumäelle ja Siisti Siti –siivoustalkoot

Kauniissa auringonpaisteessa, mutta kylmän tuulen tuivertamina kävelimme kahdeksan hengen voimin Kettumäelle. Siellä meitä oli vastaanottamassa Kettumäen kansanpuisto ry:n hallituksen jäsen Riitta Korpelainen, joka kertoi meille Kettumäen kansanpuisto ry:n toiminnasta ja esitteli kansanpuiston rakennuksia. Kiersimme katsomassa viime vuosisadan alkukymmeniltä peräisin olevat rakennukset, ihmettelimme niiden pienuutta ja ihastelimme vanhoja tapetteja. Ihastusta herättivät myös kolme aitauksessaan talvehtinutta, komeaa mustaa pässiä, joista suurin oli isosarvinen Gunnar. Ennen lähtöä siivoustalkoisiin, nautimme kahviossa vielä kahvit herkullisen kääretortun tai kierrepullan kera ja rupattelimme hetken kahvikuppiemme ääressä.

Toinen osuus retkestä liittyi teemaan Siisti Siti. Matka alas jäähallille ei ollut pitkä, ehkä n. 500 metriä, mutta roskaa siltäkin matkalta kertyi useita pussillisia. Tienvarsille ja metsikköön oli heitetty jos jonkinlaista tavaraa, enimmäkseen erilaisia elintarvikkeiden ja makeisten pakkauksia ja kääreitä – siis maatumatonta muovijätettä. Tienoo on nyt talkooryhmämme jäljiltä siisti ja roskaton. Vaikka selkä ehkä väsyikin roskia poimiessa, niin liikunta ulkoilmassa tärkeän asian vuoksi antoi osanottajille hyvän mielen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Plan Be -hankkeen fasilitaattorit koulutuksessa Bitontossa
image(12.11.2016) Plan Be -projektissa järjestetään pilottikoulutus aktiivisille seniorivapaaehtoisille. Saadakseen valmiuksia fasilitaattoreina toimimiseen neljä KuuRet55+:n jäsentä (Meeri Aaltonen, Helena Arola, Pirjo Ojala ja Pirjo Mattila) matkustivat Italiaan Bitontoon koulutukseen.
Majoituksen olimme varanneet hotellista tai bed and breakfast Palazzo Antica Via Appiasta Bitonton vanhasta kaupungista. Majapaikkamme osoittautui olevan lähes palatsi, joka toimi samalla museona. Rakennus oli ollut usean sadan vuoden ajan yhden suvun hallinnassa ja kun se oli viimein myyty, sinne oli jätetty paljon historiallisia vanhoja esineitä. Rakennuksen alta kellarista on kaivettu esiin pätkä Rooman vallan aikaista Via Appia -maantietä. Tilat on kunnostettu, ja hotellissa on ainoastaan kuusi vierashuonetta.

img_1318

img_1320

Huoneidemme välissä oleva olohuone ja rapputasanteella oleva eteistila.

Koulutus pidettiin projektin yhteistyökumppanin Sinergian toimistossa. Lisätilana oli suuri parveke. Tila oli melko pieni, mutta koko ryhmämme mahtui sinne hyvin. Koulutettavia oli Portugalista kolme, Sloveniasta kaksi, Italiasta yksi sekä me neljä Suomesta. Koulutettavien ikäjakautuma oli suuri. Kouluttajina toimivat Rodrico Portugalista ja Roberto Italiasta.

img_1321

Rodrigo selvittää formaalin, nonformaalin ja informaalin oppimisen eroja.

Kouluttajat Rodrigo ja Roberto iloitsivat suomalaisten heille lahjoittamista työkaluista (jakoavain ja ruuvitaltta).

Kouluttajat Rodrigo ja Roberto iloitsivat suomalaisten heille lahjoittamista työkaluista (jakoavain ja ruuvitaltta). Kuva Helena Arola.

Koulutus toteutui pääsääntöisesti klo 9.00-13.00 ja 15.00-17.00. Yhtenä päivänä aloitimme aikaisemmin, jolloin meillä oli mahdollisuus käväistä Barissa junalla. Bari on meren rannalla sijaitseva suurempi vanha kaupunki.
Opetuksessa käytettiin runsaasti erilaisia toiminnallisia harjoituksia. Ryhmäytymisen edistämiseksi päivät aloitettiin aina ”leikillä”. Powerpoint-esityksiä ei ollut ollenkaan. Erilaisin harjoituksin selvitettiin mm. toivomuksia, odotuksia, luottamusta ja käsitystä vapaaehtoistyöstä. Erilaisuuden kohtaamisesta, ennakkoluuloista ja stereotypioista oli myös harjoituksia. Strategian luomista harjoiteltiin myös. Tosielämän harjoituksissa kuviteltiin, että on jääty Bitontoon vapaaehtoistyöntekijöiden ryhmän fasilitaattoreiksi. Ryhmissä harjoiteltiin erilaisten ongelmatilanteiden ratkaisemista esimerkkitehtävin.

img_1312Erilaisten toimintojen tuotokset seinillä ja lappusina rinnoissamme.

img_1310Legoilla ilmaistiin näkemys tulevaisuudesta kotimaassa projektin toteutuksessa.
Viikon aikana tehtiin kaksi opintokäyntiä. Kaupungintalolla erilaiset vapaaehtoistyötä tekevät järjestöt esittäytyivät. Toisella opintokäynnillä tutustuttiin ilmeisesti kirkon ylläpitämän järjestön vapaaehtoistyöhön. Säätiö ylläpitää asuntoja, jotka on tarkoitettu esim. yksinhuoltajille, huumeiden käyttäjille ym. erityisryhmille. Ruokaa jaetaan sekä ruokalasta että koteihin tarvitseville. Köyhille lapsille on järjestetty iltapäivähoitoa koulun jälkeen. Lisäksi vierailimme saattohoitokodissa. Sinergian Pia toimi tulkkina esitysten aikana. Valitettavasti ainakin osalla meitä oli vaikeuksia seurata, koska hänen englannin kielen ääntämisensä oli meille vierasta.
Viimeisenä päivänä pidettiin kahden tunnin informaatio/ keskustelutilaisuus Plan Be -projektista. Ines ja Pia selvittivät asiaa. Eri maissa on kovin erilaiset suunnitelmat, miten pilottikurssit tullaan toteuttamaan. Selvisi, että jokaisella kumppanilla on mahdollisuus toteutukseen omien resurssiensa ja mahdollisuuksiensa mukaan. Toteutettavat moduulit pitää kuitenkin olla mahdollisuus arvioida. Asiat selkiintyivät jossain määrin.
Kurssin aikana arvioitiin vetäjien onnistumista ja ohjelmaa puolessa välissä sekä lopuksi. Yleensä oltiin tyytyväisiä toteutukseen sekä sisältöön. Kaiken kaikkiaan kurssi antoi välineitä ja työkaluja pilottikurssin toteuttamiseen käyttäen nonformaalisia oppimismenetelmiä.
Vapaa-aikaa meillä oli tosi vähän. Koulutuksen tauko päivällä kului lounaan syömiseen ravintolassa. Pastat ja pizzat eivät saaneet meitä innostumaan italialaisesta ruuasta. Jäätelö oli aivan erilaista kuin meillä. Perunaa ja ruisleipää tuli jo ikävä. Kommelluksiakin sattui. Kerran eksyimme ja vesisateessa kastuimme läpimäriksi. Kuivattamisessa oli ongelmia.img_1311

img_1313Bitonton vanhan kaupungin kivikadut tulivat tutuiksi.

Vanha portti  ja torni ovat maamerkkejä.

Teksti ja kuvat Pirjo Mattila

 

 

 

 

Ikäinstituutti palkitsi
ulkoiluttamisen

(10.11.2016) Ikäinstituutti on palkinnut Kuusankosken retkeilijät/Kuuret55:n tämänvuotisessa Vie vanhus ulos -haastekampanjassa, joka toteutettiin 6.9.-6.10. Palkinto tuli Jaksava järjestö -sarjassa. Palkinnoksi saimme kirjasen nimeltään Ikäihmisen voima- ja tasapainoharjoittelut – opas vertaisohjaajille.

Kuusankosken retkeilijät/Kuuret55 palkittiin haastekampanjassa myös viime vuonna.

Vie vanhus ulos -kampanjalla edistetään ikäihmisten ulkoilua turvallisessa seurassa säästä ja vuodenajasta riippumatta. Ikäinstituutissa ollaan iloisia, että ikäihmisten kanssa on ulkoiltu ja ulkoillaan edelleen hyvillä mielin

 

KuuRet55+ jaosto 2017

Jaoston jäsenet 2017: Meeri Aaltonen, Helena Arola, Tauno Hellstén, Pirjo Mattila, Pirjo Ojala, Miikka Rikala ja Hannu J. Vest.

Jaosto järjestäytyi 31.10. Miikasta tuli pj, Pirjo M:stä vpj ja Meeri jatkaa sihteerinä, tiedottajaksi alkaa Helena ja talousasioita hoitaa Hannu.

 

 

Retkeilijät Baltian kierroksella

(5.10.2016) Perjantaina 12.8. varhain kukonlaulun aikaan suuntasi 16 matkustushaluista retkeilijää Savonlinjan bussilla kohti Helsinki-Vantaan lentoasemaa. Bussia ohjasi tietysti retkeilijöiden luottokuski Tomi. Suomea kutsutaan palveluyhteiskunnaksi ja palveluammatit ovat kuulema kasvava ammattikunta. Vantaalla matkailija kokee asian kuitenkin aivan päinvastoin. Palveluyhteiskunta tarkoittanee Suomessa sitä, että meitä ei vielä laskuteta tästä itsepalvelusta. Kirjasimme itsemme lentoaseman sisääntulohallissa lennolle, kiinnitimme tarrat matkalaukkuihin, nostimme laukut hihnalle, skannasimme boarding-passit ja matkalaukkujen tarrat. Moni meistä teki tämän ensimmäistä kertaa Jos turvatarkastuskin olisi toiminut itsepalveluna, olisivat jotkut meistä selvinneet läpi yhdellä yrittämisellä.

Vaappuvan potkuriturbiinikoneen noustessa taivaalle, hiipi mieleen ajatus itsepalvelulentäjästäkin ohjaamossa. Reilun tunnin lennon jälkeen oltiin kuitenkin jo Vilnan lentokentällä ja tapasimme oppaamme Alman ja bussikuskimme Leonardosin, jotka ottivat meidät heti hoitoonsa. Alma puhui sujuvaa suomea kuten myös Latvian oppaamme Marja Lazdane. Jos oikea sana ei heti tullut mieleen hän keksi tilalle uudissanan tai korvasi sen toisella saman tyyppisellä. Jos joku oli hukkunut, hän oli ”upottautunut”. Näinhän pikkulapsetkin tekevät kieltä oppiessaan. Sen sijaan bussikuskimme Leonardos oli hyvin vähäpuheinen ja keskittyi vain ajamiseen. Myöhemmin selvisi, että Alman ja hänen kemiat eivät oikein sopineet yhteen.

Heti ensimmäisenä päivänä Liettuassa kaupunkikierroksella pääsimme näkemään useita hääseremonioita. Vaikka oli perjantai, useammankin kirkon eteen kokoontui häävieraita kukkakimppuineen. Liettualaisen tavan mukaan vieraat tuovat hääparille kukkia. Kukat ovat muutenkin tärkeä asia Liettuassa. Vilnassa on kukkakauppoja, jotka ”päivystävät” vuorokauden ympäri.

Vilnassa on yli puoli miljoonaa asukasta ja nelisenkymmentä kirkkoa, joten tiloja riittää hääseremonioille. Enemmistö asukkaista on roomalais-katolisia. Oppaamme mukaan Liettuassa on oikeastaan kaksi uskontoa roomalais-katolisuus ja koripallo. Tosin uuspakanuus nostaa päätään Liettuassa. Liettualaiset kun olivat viimeinen kristinuskoon kääntynyt kansa Euroopassa. Liettualaisten ukkosen jumalaa tarkoittavasta sanasta Perkūnas on tullut myös suomen kielessä usein käytetty sana. Kansallisuuksista enemmistön muodostavat liettualaiset. Seuraavaksi suurin ryhmä on maan historiasta johtuen puolalaiset ja heidän jälkeensä venäläiset.

Retkeilijät ja Trakain linna

Retkeilijät ja Trakain linna

Toisen matkapäivänpäivän ohjelma siirrettiin alkamaan puoli tuntia myöhemmin, jotta halukkaat ehtivät katsomaan läheistä toria ja kauppahallia. Liettualla on ollut historiansa aikana useampi pääkaupunki. Ensin Trakai, sitten Vilna ja sen jäätyä Puolan alueelle Kaunas ja taas uudelleen Vilna. 1500-luvun lopulta 1700-luvun lopulle Puola-Liettua oli pinta-alaltaan Euroopan suurin valtio.

Trakain linnan ja lounaan jälkeen oli vapaa-aikaa, jonka jotkut käyttivät edullisiin ostoksiin, ja parturissa käynteihin. Hintataso Liettuassa saa suomalaisenkin eläkeläisen iloiseen hymyyn. Ilmeet tosin vakavoituivat, kun oppaamme kertoi, että paikallisten keskieläke oli noin 200 euroa kuussa tai että keskipalkka oli noin 600 – 700 euroa. Samaa tasoa olivat eläkkeet ja palkat Latviassakin, jossa hintataso oli kuitenkin korkeampi. Illan jotkut viettivät kirkkokonsertissa kuuntelemassa mm. Bachia, Buxtehudea, Franckia.

Sunnuntaina oli aika vaihtaa paikkaa ja seuraava kaupunki oli Kaunas, jossa on noin 300 000 asukasta ja heistä on opiskelijoita noin 25 000. Kaunas on Liettuan toiseksi suurin kaupunki. Kaupunkikiertoajelulla kuljimme torin poikki, jolle oli rakennettu jättiscreeni Rion koripallo-otteluiden seuraamista varten. Näimme myös muualla maailmassa unohdetun animaatiofilmin pioneerin Vladislavas Stareviciuksen muistomerkin.

Animaatiomestarin muistolaatta sekä Sirkka ja Muurahainen.

Animaatiomestarin muistolaatta sekä Sirkka ja Muurahainen.

Kaunasissa tutustuttiin myös Pirumuseoon, joka sisältää noin 3000 erilaista eri materiaaleista valmistettua pirua, jotka taiteilija A. Žmuidzinavičius oli kerännyt. Kaunasissa käveltiin sekä vanhalla että uudella kävelykadulla.

Seuraavana aamuna saimme uuden oppaan latvialaisen Marja Lazdanen ja matkasimme kohti Riikaa. Marjan vaatetus oli vintagea, kuulin sanottavan. Olimme pitäneet kuljettajaamme Leonardosia vähäpuheisena melkeinpä suomalaisena miehenä. Mutta nyt pääsivät Leonardosin kielenkannat irti. Parin päivän mykkäkoulu oli tehnyt tehtävänsä. Marjaa alkoi jo jatkuva puhetulva häiritä.

Ristikukkula

Ristikukkula

Liettuan puolella pysähdyimme tietysti Šiauliaissa Ristikukkulalla. Kukkulalle alettiin tuoda ristejä Venäjän keisarikunnan kukistaman puolalaisten ja liettualaisten kapinan muistoksi 1800-luvun puolivälissä. Jo silloin venäläiset vallanpitäjät alkoivat tuhota ja viedä ristejä pois. Mutta joka yö tuotiin tuhottujen ristien tilalle uusia ja entistä enemmän. Tällä hetkellä sanotaan ristejä olevan yli 100 000.

Rajanylitys Liettuasta Latviaan tapahtui huomaamatta. Lounasta pysähdyimme syömään Rundalen barokkipalatsiin. Palatsin rakennutti aikoinaan keisarinna Anna Ivanovnan suosikki Kuurinmaan herttua Ernst Johann von Bironin kesäasunnoksi itselleen ja perheelleen. Juonitteluissa, joihin Bironinkin innolla osallistui, hän menetti herttuanarvonsa, palatsinsa ja tuomittiin kuolemaan. Tuomio muutettiin kuitenkin karkotukseksi Siperiaan. Olojen taas muututtua hän sai herttuanarvonsa ja palatsinsa takaisin.

Saavuimme Riikaan juuri sopivasti ruuhka-aikaan ja Riiassa riittää autoja sillä auto on latvialaiselle statussymboli. Riiassa hotellimme

Rundalen palatsi

Rundalen palatsi

Radisson Blu Daugava sijaitsi toisella puolen jokea vanhaan kaupunkiin nähden. Vaikka söimme tukevan lounaan Rundalessa, lähdimme etsimään ruokapaikkaa illaksi ja tutustumaan vanhaan kaupunkiin.

Riikaa sanotaan myös Pohjolan Pariisiksi ja se on yli 800 vuotta vanha hansakaupunki ja yksi merkittävistä jugendkaupungeista Itämeren rannoilla. Oppaamme Marja oli syystäkin pahoillaan, että pienet maat ja kaupungit pääsevät esille vain, kun niihin liitetään suurempien maiden ja kaupunkien epiteetti.

Autiota hiekkarantaa Jurmalassa.

Autiota hiekkarantaa Jurmalassa.

Seuraava päivä vietettiin Jurmalassa, jota tietysti kutsutaan Latvian Rivieraksi. Riianlahden rantahiekat eivät kuitenkaan houkutelleet meitä auringonottoon. Sää oli viileä ja lopulta alkoi satamaankin.

Viimeisen illan ryhmä päätti viettää hotellin ravintolassa yhteisen illallisen merkeissä. Sateinen sää ei houkutellut hakemaan ruokapaikkaa kaupungilta. Meidän suomalaisten tilaukset viipyivät ja toinen pöytä sai anteeksipyyntönä ylimääräiset ruokajuomatkin yli tunnin odottelusta. Viipymiseen oli kuulema syynä nuoret kokemattomat tarjoilijat. Ravintolat palkkaavat nuoria työntekijöitä, koska heille ei tarvitse maksaa niin korkeaa palkkaa.

Retkeilijöillehän ei aika tule pitkäksi. KuuRetin kapellimestari Risto ei ole turhaan meitä kokouksissa laulattanut. Vaikka hän ei ollutkaan matkalla mukana, syntyi kahden pöydän välille spontaanisti ”Tartu mikkiin -laulukilpailu”. Kun ensimmäinen pöytä aloitti hyräilyn, piti toisen pöydän arvata laulu ja yhtyä siihen.

No kun oli syöty, juotu ja laulettu koitti tietysti laskun maksamisen aika. Ei mennyt niin kuin Strömsössä. Laskuja korjailtiin ja rahoja pyydettiin lisää takaisin. Lopulta päästiin nukkumaankin ja pakkaamaan matkalaukut.

Aamulla köröteltiin entisestään kutistuneella bussilla kohti Siguldaa, joka sijaitsee Gauja -joen laaksossa. Ja totta kai myös Siguldaa sanotaan suurten korkeuserojen vuoksi Latvian Sveitsiksi. Siellä pidettiin mm. eri kelkkailulajien maailmanmestaruuskilpailut 2000-luvun alkupuolella. Saimme nähdä Turaidan linnan, Kropotkinin palatsin, Gutmanin luolan ja kuulimme romanttisen tarinan Turaidan Ruususta ja näimme hänen hautamuistomerkkinsä.

Lounas nautittiin maalaismaisemassa riihiravintolassa. Nimi johtui Marjan mukaan rakennuksen alueelle tyypillisestä ulkonäöstä. Ja koska bussi oli pienempi kuin meille oli luvattu, juotiin siitä korvaukseksi ruokajuomat lounaalla matkatoimiston piikkiin.

Siguldasta ajettiin sitten suoraan Riian lentokentälle ja hyvästelimme oppaamme Marjan. Kentällä saimme taas kokea oikeaa vanhanajan palvelua ja jotenkin tuntui, että konekin nousi sen kummemmin vaappumatta taivaalle.

Teksti ja kuvat Miikka Rikala

 

Lettukestit
Kettumäellä

(19.9.2016) Kuusankosken retkeilijät/Kuuret55+ järjesti 13. syyskuuta Kettumäen palvelutalon asukkaille ohjelmallisen lettujen syöntitilaisuuden. Vastaavanlaisia tapahtumia on pidetty jo muutamana syksynä aikaisemmin, ja tälläkin kertaa osallistujia oli runsaasti, yli 30 henkilöä. Lettujen paistajina sekä kahvin ja lettujen tarjoajina oli toistakymmentä yhdistyksen vapaaehtoista senioria.
Mukana olleet pääsivät myös laulamaan yhteisesti Kuuret55+:n laulajien ja mandoliinisäestyksen johdolla.

Letun paistajina toimivat Elvi Nio ja Tauno Hellstén.

Letun paistajina toimivat Elvi Nio ja Tauno Hellstén.

 

 

 

 

 

 

Yhteislauluja laulettiin kuuretilaisten johdolla: Kaija Kähärä (seisomassa vas.), vieressä Risto Taavitsainen mandoliinin kera ja oikealla seisomassa Sirkka-Liisa Pitkänen. Takana Hannu J. Vest, joka huolehti äänentoistosta.

Yhteislauluja laulettiin kuuretilaisten johdolla: vasemmalla seisomassa Kaija Kähärä , vieressä säestäjä Risto Taavitsainen mandoliinin kera ja oikealla seisomassa Sirkka-Liisa Pitkänen. Takana Hannu J. Vest, joka huolehti äänentoistosta.

 

 

 

 

 

 

Plan Be -projektimaat työstävät koulutusmateriaalia

(19.6.2016) Plan Be -hankkeen koulutusmateriaalia valmistellaan parhaillaan niissä neljässä EU-maassa, jotka tähän projektiin osallistuvat, eli Suomen lisäksi Portugalissa, Sloveniassa ja Italiassa. KuuRet55+:n teemoina materiaalin teossa ovat Luonto ja ympäristö, joka pitäisi saada valmiiksi heinäkuussa, ja Kulttuuri ja taide, jonka pitäisi puolestaan valmistua syyskuussa.
Logo_finalSeppo kertoi koulutusohjelmien tilanteesta kesäkuun kuukausikokouksessa. Materiaalia ovat olleet valmistelemassa Pirjo M, Pirjo O, Hannu, Miikka, Seppo ja Meeri. Työryhmään kysyttiin lisää halukkaita, ja Sirkku ja Helena A. ilmoittautuivat.
Hankkeen seuraava projektikokous pidetään Kouvolassa 6.-9.9. Kouluttajien koulutuspäivät ovat 17.-25.10. Italian Bitontossa. KuuRetista sinne matkustavat Helena A., Meeri, Pirjo M. Ja Pirjo O.
Koulutuksen pilottikurssi järjestetään jokaisessa projektimaassa marras-tammikuussa.
Kokouksessa Risto piti musiikillisen muistijumpan, Pirjo O. sanallisen älyjumpan ja Tuulikki S. tuolijumpan.
Maini tiedotti Kuusankosken Retkeilijöiden tapahtumista. Rantaongintakisa on 8.8. Sommelon rannassa. Kustaan sota-oopperaan 20.8. oli ilmoittautunut 24 lähtijää, paikkoja varattu yhteensä 30. Siis mukaan mahtuu! Lippu ja bussikuljetus yht. 32€. Kuljetusaikataulu: Voikkaa klo 18.30, Ksnk 18.40 ja Kvla 18.55.
Ulkoilutuksissa pidetään kesätauko 27.6.-31.7.

Retkeilijät tutustuivat
taiteilijakoteihin

(30.5.2016) -Sehän soi ihan f-duurissa, huudahti Jean Sibelius kun näki Ainolan ruokahuoneen takan ensimmäistä kertaa. Ja niinpä takkaa siitä lähtien kutsuttiin perheen ja tuttavien keskuudessa f-duuri takaksi. Kun taloa 1900-luvun alussa alettiin suunnitella, Sibeliuksella oli sen suhteen kaksi toivomusta: ruokasaliin piti muurata vihreä takka ja hänen työhuoneensa ikkunoista piti näkyä Tuusulanjärvi. Arkkitehti Lars Sonck toteutti toiveet.
Ainolan oma opas kertoi tämän ja monia muita mielenkiintoisia asioita Sibeliuksesta ja hänen perheensä elämästä Kuusankosken retkeilijöille, jotka tutustuivat toukokuun lopulla kahteen Tuusulanjärven taiteilijakodeista.
Sibeliukset muuttivat taloon syksyllä 1904. Alakerta oli silloin saatu asuttavaan kuntoon. Vuonna 1911 otettiin käyttöön myös yläkerta, jossa sijaitsi vanhempien makuuhuoneen ja vierashuoneen lisäksi uusi työhuone, josta oli aikaisempaa paremmat näkymät Tuusulanjärvelle. Entinen työhuone alakerrassa muutettiin saliksi. Siellä on edelleen flyygeli, jonka 140 sponsoria valmistuttivat osittain Saksassa, osittain USA:ssa lahjaksi Sibeliukselle.
-Flyygeli oli vaarassa joutua heti ulosmitattavaksi Sibeliuksen velkojen takia. Kansalaiskeräyksellä saatiin kuitenkin kasaan rahaa niin paljon, että velkoja voitiin lyhentää ja flyygeli jäi paikoilleen, opas kertoi.
Sibelius sävelsi kirjoituspöytänsä ääressä. Hän on kertonut, että hänen päässään soi iso sinfoniaorkesteri, jopa niin iso, ettei hän kyennyt näkemään takimmaisia soittajia. Sävellystyön viimeistelyvaiheessa hän vasta meni flyygelin ääreen.
Yksi hänen soitetuimpia sävellyksiään on Valse Triste. Opas mainitsi, että Sibelius oli myynyt sen tekijänoikeudet erittäin halvalla ja harmitteli tätä koko loppuelämänsä ajan.
Aino Sibelius (o.s. Järnefelt) pyöritti perheen arkea, ja yritti kaikin tavoin taata miehelleen työrauhan. Vaatimuksena oli täydellinen hiljaisuus. Niinpä Ainolassa ei ollut Sibeliuksen elinaikana vesijohtoja, koska niistä tuleva ääni olisi häirinnyt sävellystyötä. Samasta syystä talossa oli puiset rännit.
Ainolan jokaisessa huoneessa oli oma tulisija, mutta siitä huolimatta huoneet olivat talvella kylmät. Lämpötila oli vain 10-12 astetta Celsiusta, ja Sibeliukset harkitsivat jopa muuttoa talosta. Siihen heillä ei kuitenkaan ollut taloudellista mahdollisuutta. He asuivat Ainolassa elämänsä loppuun saakka, Jean Sibelius kuoli vuonna 1957 ja Aino 1968. Heidän viimeinen leposijansa on Ainolan puutarhassa omenapuiden katveessa.
Sibeliusten tyttäret myivät Ainolan valtiolle vuonna 1972, ja kaksi vuotta myöhemmin se avattiin museona.

Kuvassa Ainola ja sisäänpääsyä odottavia retkeilijöitä. Kaikki tutustumiskohteena on kuvattu vain ulkoapäin, koska sisällä valokuvaaminen oli kielletty.

Kuvassa Ainola ja sisäänpääsyä odottavia retkeilijöitä. Kaikki tutustumiskohteet on kuvattu vain ulkoapäin, koska sisällä valokuvaaminen oli kielletty.

 

 

 

Ainolan puutarhassa sijaitsevan pronssisen hautapaaden on suunnitellut Sibeliusten vävy arkkitehti Aulis Blomstedt. Vasemmalla opas Tuula Vartiainen.

Sibeliukset on haudattu Ainolan puutarhaan, missä sijaitsevan pronssisen hautapaaden on suunnitellut Sibeliusten vävy arkkitehti Aulis Blomstedt. Vasemmalla opas Tuula Vartiainen.

Halosenniemi on upea sekä ulko- että sisäpuolelta.

Halosenniemi on upea sekä ulko- että sisäpuolelta.

Toisena tutustumiskohteena oli taiteilija Pekka Halosen upea punahonkainen Halosenniemi, jossa on esillä kultakauden taiteilijoilta 70 maalausta. Pekka Halosen lisäksi töitä on muun muassa Albert Edelfeltiltä, Helene Schjerfbeckiltä ja Akseli Gallen-Kallelalta. Taiteilijat ovat vanginneet töihinsä kesäisiä maisemia sekä ihmisten arkea ja juhlaa: pyykinpesua, tanssijoita ja leikkiviä lapsia. Taulut on ripustettu ympäri taloa sekä ala- että yläkertaan.
Tuusulanjärven matkan ajan retkeilijöiden oppaana ollut Tuula Vartiainen kertoi talosta ja teoksista ja mainitsi mm. että Pekka Halosen pojat olivat kyllästyneet olemaan isänsä malleina ja olivat kerran ehdottaneet, että isä maalaisi piilosilla olevia poikia. He olisivat näkymättömissä kiven takana.
Luonnolla oli suuri merkitys taiteilija Pekka Haloselle. Oli kesä tai talvi, hän maalasi aina ulkona ja halusi näin saada oikean tunnelman teoksiinsa.
Hiihtoretkellään Tuusulanjärvellä taiteilija ihastui kallioiseen niemeen, jonka sitten osti vuonna 1899. Tälle paikalle hän rakennutti talon, jonka suunnitteli yhdessä Antti-veljensä kanssa.
Pekka ja Maija (o.s. Mäkinen) Halosen kodista tuli valmistuttuaan (1901) hyvin suosittu taiteilijoiden kohtaamispaikka. Salissa roikkuu yhä katossa lamppu, johon sytytettiin valo ja jota heilutettiin ikkunan edessä muille taiteilijoille merkiksi, että sauna on kuumana.
Sekä Ainolassa että Halosenniemessä oli suuret puutarhat omenapuineen ja viljelypalstoineen. Sieltä saatiin vihanneksia ja juureksia perheiden ruokapöytiin.
Syvärannan
Lottamuseo

Ennen kotimatkaa käytiin vielä Lottamuseossa Syvärannan huvilassa. Museossa esillä oleva näyttely Lotan tarina-Vaadi aina enin itseltäsi kertoo monipuolisesti naisten vapaaehtoistyöstä sekä rauhan että sotien (1939-1944) aikana. Lotta Svärd -järjestön toiminta alkoi 1920-luvun alussa ja järjestö lakkautettiin 1944.
Lottien henkilökohtaiset kokemukset ovat museon päänäyttelyn lähtökohtana. Multimedian avulla toteutetussa kokonaisuudessa kävijä pääsee mukaan lotan komennukselle halki Suomen. Alkuperäinen ääni ja valokuvat luovat lotan tarinan. Näyttelyssä on myös mahdollista selata kosketusnäytöillä alkuperäisiä valokuva-albumeja, jotka kertovat lottien työstä. Esillä on runsaasti valokuvia ja esineistöä, mm. lottamerkkejä ja -pukuja.
Syvärannan tilan historia alkaa vuodesta 1869, jolloin tilan ostanut helsinkiläinen virkamies rakennutti sinne komean huvilan. Monien yksityisomistusten jälkeen huvila siirtyi Tuiskun säätiölle ja siitä tehtiin 1923 suomalaisten sanomalehtimiesten ja -naisten lepokoti.
Reilut kymmenen vuotta myöhemmin 1936 Lotta-Svärd Säätiö osti huvilan ja perusti sinne lottaopiston ja lepokodin. Ennen lottajärjestön lakkauttamista säätiö lahjoitti Syvärannan Suomen Naisten Huoltosäätiölle, joka oli perustettu syksyllä 1944. Kolme vuotta myöhemmin tulipalo tuhosi huvilan. Toimintaa jatkettiin rantasaunassa ja naapurimaan lottajärjestöltä lahjaksi saadussa ”Ruotsin majassa”.

Lottamuseon ikkunoita on verhoiltu vanhoilla valokuvilla.

Lottamuseon ikkunoita on verhoiltu vanhoilla valokuvilla.

Vuonna 1994 Huoltosäätiö päätti rakennuttaa palaneen huvilan tilalle uuden, joka valmistui seuraavana vuonna. Sen suunnittelivat arkkitehdit Irmeli ja Markus Visanti. Rakennus on nykyisin nimeltään Lottamuseo.
Retkellä mukana
Liisa Taavitsainen

Kuusankosken Retkeilijät sai tätä kulttuurimatkaa varten avustusta Kymin Osakeyhtiön 100-vuotissäätiöltä.

Jutun lähteinä on käytetty oppaiden kertomuksia sekä taiteilijakotien ja museon esitteitä.

 

Koululaisille tietoa
luonnosta ja retkeilystä
(22.5.2016) Voikkaan ala-asteen oppilaat viettivät tiistaipäivän ulkona. Kuusankosken Retkeilijät/KuuRet55+ järjesti Mattilan urheilukentälle ja sen läheisyydessä olevalle pururadalle monimuotoisen luontopäivän, jonka aikana etsittiin vastauksia pururadan varrella esitettyihin kysymyksiin ja saatiin tietoa retkeilyyn ja luonnossa liikkumiseen liittyvistä asioista kuudessa eri infopisteessä.

Pirjo sitoo nyrjähtänyttä nilkkaa. Potilaana Eeva, ja toimitusta seuraa Hannu.

Pirjo sitoo nyrjähtänyttä nilkkaa. Potilaana Eeva, ja toimitusta seuraa Hannu.

 

Päivään osallistuneet noin 170 oppilasta oli jaettu muutaman oppilaan ryhmiin, jotka lähtivät kiertämään luontopolkua kukin ryhmä vuorollaan. Noin puoli tuntia kestäneen luontopolun ja välipalan nauttimisen jälkeen oppilaat tulivat joko luokittain tai pienemmissä ryhmissä urheilukentälle, missä heille ensimmäiseksi kerrottiin jokamiehen oikeuksista luonnossa. Seuraavaksi oli vuorossa ensiapupaikka, missä opittiin mm. sitomaan haavoja ja hoitamaan nyrjähtänyttä nilkkaa. Myös avun soittamista hätäkeskukselta harjoiteltiin. Sitten olivat vuorossa retkeilyvarusteitten esittely, puulajien tunnistustehtävä, karttamerkkeihin tutustuminen ja tulen käsittely luonnossa.

Luontopäivä oli onnistunut tapahtuma. Oppilaat olivat kiinnostuneita heille annetuista tehtävistä, ja kyselivät ja osallistuivat aktiivisesti eri rasteilla esillä oleviin asioihin.
Luontotapahtuman vastuuhenkilönä oli Tauno, ja sen toteutuksessa oli mukana 19 vapaaehtoista.

 

 

KuuRetin kokouksessa
vieras Armeniasta

(9.3.2016) KuuRetin maaliskuun kokous osui kansainväliseksi naistenpäiväksi, ja tämä huomioitiinkin monin tavoin. Heti alkajaisiksi valkokankaalle oli heijastettu onnittelut päivän johdosta, ja puheenjohtajana toimineen Hannun avaussanojen jälkeen ryhmän miehet esittivät naisille Riston säestyksellä Lapsuuden toverille -laulun. Myös armenialainen vieras Taron Margaryan lauloi naisille omalla äidinkielellään.
Vieraana ollut Taron on kuuretilaisen Irja Mikkolan ”kummipoika” ja on työskennellyt puoli vuotta Anjalan poikakodissa. Hän kertoi sanoin ja kuvin omasta maastaan Armeniasta, sen pääkaupungista Jerevanista ja muutamista maailmalla tunnetuista armenialaisista. Taron piti esityksensä englanniksi, Miikka tulkkasi.
Tauno kertoi, että Kuusankosken Retkeilijöiden tapahtumissa on ollut mukavasti osallistujia. Runsasta osanottoa toivotaan myös tuleviin tapahtumiin:
– ulkoilu- ja pilkkipäivä la 13.3 Sompasella alkaen klo 10
– kevätkokous 22.3 klo 18 Kettumäellä
– kevätretki Tuusulaan 28.5. Retkelle ilmoittautunut 35 henkilöä, 7 paikkaa jäljellä
– Vilna-Riika-matka 12-17.8, kaivataan vielä lisää osallistujia
– Retkeilyliiton liittokokous Verlassa 14.5; seura hoitaa tarjoilut, joten apukäsiä tarvitaan, ​muukin osallistuminen toivottavaa.
– kuukausikävely ma 21.3, paikka vielä avoin. Lähtö Kuusankoskitalolta klo 14.
– Maltalla opiskelevat: Pirjot Mattila ja Ojala, Maini Volotinen ja MarjaTykkälä lähettivät terveisiä kokouksen ​osallistujille.
Eeva kyseli muistijumpassa kasvikunta-aiheesta, väittämät olivat totta tai tarua.
Vapaaehtoistoiminnan listat kiersivät jälleen kokouksessa.
Seppo kertoi Plan Be -hankkeen tämänhetkisestä tilanteesta. Ines oli koonnut edellisellä kokouskerralla vastaamamme kyselyn tulokset yhdessä muiden maiden vastausten kanssa .
Seppo kävi ne läpi ja esitti osanottajille kysymyksen; millaisia koulutusaiheita meillä olisi esittää projektin koulutuksen suunnitteluun. Muutama aiheryhmä tuli esiin.
Muissa asioissa Ulla heitti osallistujille 30 päivän kyykkyhaasteen, jossa joka päivä lisätään 5 kyykkykertaa. Aloituskerran kyykkymäärän voi itse valita.
Kokouksen lopuksi Hannu näytti videopätkän vuoden 1986 Tshernobylin atomivoimalaonnettomuuden ”siivous”-operaatiosta ja pakolaispoikien laulutaidosta

Ilta-Sanomat haastatteli
Pirjo Mattilaa
vapaaehtoistyöstä

Ilta-Sanomissa 24.2.2016 julkaistussa senioreiden vapaaehtoistyötä käsitelleessä artikkelissa yhtenä haastateltavana on Pirjo Mattila Kuuret55+:sta. Toimittaja Emmi Maaranen kertoo jutussaan Pirjon viimekesäisestä kolme viikkoa kestäneestä vapaaehtoistyöstä Portugalissa. Juttuun on liitetty tuolta reissulta kuvia, jotka ovat nähtävissä myös kotisivuillamme Senioreiden vapaaehtoistoiminta -otsikon alla Auttavat kädet -osiossa. Pirjon kanssa samalla vapaaehtoistyömatkalla olivat Kuuret55+:sta Tuulikki Ilvonen, Sirpa Kivelä, Pirjo Ojala, Terttu Sihvola ja Tuulikki Siven.
Ilta-Sanomien jutun löydät, kun kirjoitat nettiselaimeesi iltasanomat.fi/matkat
”Auttavat kädet” senioreiden vapaaehtoistyöprojekti (2013-1-PT1-GRU14-16782 2) toteutettiin 2013-2015 EU:n Elinikäisen oppimisen ohjelman Grundtvig-rahoituksella.

 

 

Yhdessäoloa ja positiivista
potkua toimintaan

Kuusankosken Retkeilijät ry:n Retkeily- ja matkailuilta 4.2.

Yli 60 retkeilystä ja matkailusta kiinnostunutta ihmistä kokoontui Kuusankosken seurakuntatalolle kuulemaan muun muassa tulevista tapahtumista.

Yli 60 retkeilystä ja matkailusta kiinnostunutta ihmistä kokoontui Kuusankosken seurakuntatalolle kuulemaan muun muassa tulevista tapahtumista.

Kuusankosken retkeilijät kokoontui viettämään Retkeily- ja matkailuiltaa torstaina 4.2. Kuusankosken  seurakuntatalolle. Tapahtumasali täyttyi nopeasti, kun 65-päinen osallistujajoukko istuutui paikoilleen.
Montakaan tuolia ei tainnut tyhjäksi jäädä.
Tilaisuuden avauspuheenvuoro lankesi luonnostaan yli 20 vuotta jatkuneen vuosittaisen tapahtuman ideoineelle, yhdistyksemme monivuotiselle puheenjohtajalle ja puuhamiehelle Tauno Hellstenille.
Taunon terveisten jälkeen Seppo Tahvanainen KuuRet55+ -jaostosta kertoi yhdistyksen vuoden 2015 toiminnasta. Kuvakertomusta täydensi selostus toteutuneista tapahtumista, Unkarin matkasta, vapaaehtoistyöstä sekä päättyneistä ja meneillään olevista kansainvälisistä projekteista.
Ohjaaja-näyttelijä ja leikkilähetti Piia Kleimola muistutti ”Ilo on asenne” puheenvuorossaan ilon merkityksestä ihmisen henkiselle hyvinvoinnille.
Heittäytyminen ja sopivat annos leikkimieltä pitävät yhteisöllisessäkin toiminnassa iloa
yllä. Iloinen puheensorina täyttikin salin, kun Piia ohjasi osallistujat keskustelemaan pareittain elämänsä ilonaiheista.
Jokavuotista Urheilu Jokisen liikunta- ja retkeilyvälinenäyttelyä tiedettiin jo odottaakin: Riku Jokinen esitteli asiantuntevasti tuotteidensa uusimpia virtauksia ja opasti niiden käytössä.
Kahvitauon jälkeen Tauno kertoi kuluvan vuoden suunnitelmista ja tapahtumista.
Helmi- ja maaliskuun retket toteutetaan mahdollisesta lumen puutteesta huolimatta.
Reippaillaan luonnossa, nautitaan yhdessäolosta ja retkitarjoiluista.
Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous pidetään 22.3. Kettumäen palvelukeskuksessa.
Seuran kevätretki suuntautuu la 28.5. Tuusulan Rantatien kohteisiin Ainolaan, Halosenniemeen ja Lottamuseoon. Ilmoittautumiset 10.5. mennessä Taunolle, puh. 0400 654 821.
Syysretki tehdään 12. – 17.8. Riikaan ja Vilnaan. Sitovat ilmoittautumiset 30.4. mennessä Miikka Rikalalle, mrikala@gmail.com tai puh. 040 775 4447.
Retkeily- ja matkailuilta oli kannustava lähtölaukaus alkaneelle toimintakaudelle.
Yhdistyksemme kotisivuja www.kuusankoskenretkeilijat.net ja www.kuuret55.nettisivu.org
sekä paikallislehtien järjestöpalstoja seuraamalla saat tietoa kevät- ja syysretkistämme sekä muusta toiminnasta.
Innostavaa retkeilyvuotta – mennään ja tehdään yhdessä!

Maini Volotinen

 

 

Runsaasti kokemuksia

Unkarin matkalla

Kuusankosken Retkeilijät/Kuuret55+ Balatonfüredissa
ja Budapestissa 27.9.-3.10.2015

Matkaan lähdettiin varhain sunnuntaiaamuna. Suomalaisin siivin lennettiin Budapestiin, mistä jatkoimme matkaa bussilla. Saföörinä toimi Tamas ja oppaanamme oli Elisabeth, joka monen kielen taitajana ehti kertoa meille suomeksi niin Unkarin kuin omaakin historiaansa, ja tietenkin esitellä meille paikkoja, missä kiersimme.

Selostusta Tihanyn kirkon vaiheista kuunneltiin tarkkaavaisina. Kuva Seppo Tahvanainen

Selostusta Tihanyn kirkon vaiheista kuunneltiin tarkkaavaisina. Kuva Seppo Tahvanainen

Retkeläiset Vapauden muistomerkillä. Kuva Seppo Tahvanainen

Retkeläiset Vapauden muistomerkillä. Kuva Seppo Tahvanainen

Balatonfüredin hotellissa vatsanahkamme pysyi piukeana, eikä vyö päässyt löystymään. Maanantaina suuntasimme Tihanyn niemelle ja sen jälkeen viinitilalle, missä myös ruokailimme hyvien viinien kera. Totta kai, viinitietous oli tärkeää, oletan. Tiistaiaamulla kiertelimme bussilla ylänköalueen viinitarhoja ja maisemia katselle,
Balatonfüred on Kouvolan ystävyyskaupunki, ja siellä yhteyshenkilöt olivat järjestäneet meille tiistai-iltapäivän ohjelman. Sattumalta vierailu suuntautui samalle viinitilalle, missä olimme jo käyneet, mutta eihän se haitannut, eikös kertaus ole aina paikallaan. Taas tuli lisää kokemuksia ja tietoa. Pikku suolapalat olivat ”-luistimia”. Rattoisasti päivä taaskin kului.
Keskiviikkona oli aika suunnata bussi kohti Budapestiä, kaupunkikierroksella meitä taas pyöritettiin siellä täällä. Tonavan risteilylaivalla kävi varmaan jokainen, ja sielläkin ruokapöytä notkui. Toiset meistä kokivat Tonavan iltavalaistuksessa; ”kuinka siltain lyhdyt Tonavaan helminauhaansa heijastivatkaan”. Muutamat tutustuivat kansantanssi- ja musiikkiesityksiin, jotkut oopperan lumoon, ja koettavaa oli.

Shoppailuaikaa oli riittävästi, ainakin miesnäkökulmasta, mutta en tiedä siitä toisesta kulmasta. Kauppahalli oli komea, ja siellähän lihat ja kalat ovat kylmätiskeissä eikä paljaana pöydillä. Paljon oli pikku tilpehööriä, jota voisi myöhemmin myydä kirpputorilla!?
Lähtöpäivänä pääsimme vielä pustalle, hevostilalla taitavat ratsastajat näyttivät meille taitojaan ja oli siinä hepoillakin tärkeä osuutensa. Milloin hevonen makasi rentona kyljellään, milloin taas istui hauskasti koirien tapaan. Moni meistä nousi ilman satulaa olleiden hevosten selkään, näin pääsi lähempään tuntumaan. Hevosten taluttajat hillitsivät kyllä vauhtia, hyvä niinkin. Saatiin vielä kärrykyytiä rattailla, ja taas ruoka maistui.
Matkan räätälöivät saivat kiitosta ohjelmasta. (Tauno vähätteli osuuttaan ja väitti, että joku muu oli ”syyllinen”.)
Kiitos kaikille osallistujille, oppaallemme Elisabethille, kuljettajallemme Tamakselle sekä matkan ”räätäleille”.

Sanoja pyöritteli
Eero

 

Kuuret55+ mukaan uuteen
aikuiskoulutushankkeeseen

EU flag-Erasmus+_vect_POSKuuret55+ osallistuu EU:n hyväksymään Plan Be: Active Senior Volunteers -hankkeeseen. Tämä

 Logo_finalErasmus-ohjelmaan kuuluva aikuiskoulutushanke on kaksivuotinen, ja sen tarkoituksena on etsiä ja kokeilla hyviä aikuiskoulutuskäytäntöjä.
Suomen lisäksi hankkeeseen osallistuu järjestöjä Italiasta, Sloveniasta ja Portugalista, kaikkiaan osallistujia on viisi. Hankkeen koordinaattori on portugalilainen Frequesia de Cascais e Estoril.
Kullekin osallistujajärjestölle on annettu tehtävä:
Portugali: Projektin käsikirja ja kotisivut
Italia: Opetusohjelman laadinta ja testaus
Suomi: Monitorointi ja arviointi
Slovenia(+muut) levitystoiminta
Kokouksia pidetään viisi: ensimmäinen on tämän vuoden lokakuussa Portugalissa, myös toinen on Portugalissa maaliskuussa 2016, kolmas Suomessa syyskuussa 2016, neljäs Italiassa helmikuussa 2017 ja viimeinen Sloveniassa heinäkuussa 2017. Hankkeen budjetti on noin 190 000 euroa. Seppo Tahvanainen esitteli hankkeen Kuuretin elokuun kokouksessa.
Kokouksessa todettiin, että Helping Hands -hankkeen loppuraportti on tekeillä siihen osallistuneiden vapaaehtoisten kanssa.
Marja-Leena Tuominen kertoi punkeista, niiden levinneisyydestä ja niiden levittämistä taudeista. Puutiaisaivokuumeen ja borrelioosin voi saada punkin puremasta, mutta yllättävää oli kuulla, että borrelioosin voi saada myös pastöroimattomasta maitotuotteesta.
Unkarin matkasta keskusteltiin: sinne lähtijöille pidetään myöhemmin yhteispalaveri. Yhteislaulut, Kuusankosken retkeilijöiden tiedotukset, tuolijumppa ja ulkoilutuksiin ilmoittautumiset olivat esillä entiseen tapaan.
Seppo on osallistunut Erasmus+ liikkuvuushankkeeseen, ja hän kertoi työskentelystään Sloveniassa ja näytti valokuvia maan kauniista luonnosta, tutustumiskohteistaan ja työskentelykohteistaan.
Hannu Vest kertoi nettiin tekemästään yhteiskalenterista, johon kootaan kaikki kuuretilaisia koskevat sovitut menot ja tapahtumat.

 

KuuRet55+: n ulkoiluttaja,

kerro kokemuksistasi 

KuuRet55+ :n jäsenet ovat aktiivisesti ulkoiluttaneet hoitokotien asukkaita, ja ulkoilutukset jatkuvat edelleen. Jaosto on päättänyt kerätä ulkoiluttajien kokemuksia. Kerro, millaista ulkoilutus on ollut: mitä hyvää, mitä huonoa, millaisia ongelmia on ollut, millaisia hauskoja hetkiä olet kokenut, tai jotakin muuta. Lähetä kokemuksesi sähköpostilla Liisalle, liisa.taavitsainen@gmail.com

Kokemuksia on tarkoitus myös julkaista kotisivuillamme.

Seuraavana yhden ulkoiluttajan kokemuksia:

Vapaaehtoisena vanhusten ulkoilutuksessa
Olen vienyt vanhuksia ulkoilemaan viimeisen parin vuoden aikana toistasataa kertaa neljässä eri kohteessa. Näistä paikoista olen saanut mukaani kymmeniä eri henkilöitä, joidenkin kanssa olen ulkoillut useampiakin kertoja. Pääosin kokemukseni ovat myönteisiä, sillä useimmiten vanhukset ovat olleet kiitollisia päästessään ulos. Joissakin tapauksissa myös henkilökunta on ilmaissut tyytyväisyytensä tähän vapaaehtoistyöhön. Tällainen palaute tuntuu itsestäkin hyvältä ja kannustaa jatkamaan. Yleensä olemme menneet ulkoilutukseen useamman vapaaehtoisen kanssa yhdessä, joten myös keskinäistä vertaistukea on ollut saatavilla ja kokemuksista on voitu jutella.

Eri talojen ja myös ulkoilutettavien välillä on suuria eroja niissä käytännöissä, miten tuloomme on valmistauduttu. Joissakin paikoissa saavumme kuin ensimmäistä kertaa ja esitämme asiamme aivan uutena tai vähintäänkin taas kerran unohdettuna. Tällöin tuntuu, kuin vaivaisimme henkilökuntaa ylimääräiseen työhön. Joskus ilmiselvästi helpoin ratkaisu on sanoa meille, että ”sää on liian sateinen, kuuma tai kylmä” tai ”nyt kaikki ovat niin sairaita” tai ”ei täältä kukaan halua lähteä” tai ”nyt on muuta ohjelmaa, kahviaika tms.”, mikä joskus pitää tietysti paikkansa. Jos kuitenkin tarjottuun apuun tartutaan, seuraavaksi alkaa uloslähtevien houkutteleminen sekä pyörätuolien ja vaatteiden etsintä. Henkilökunta tietää parhaiten, kuka voi lähteä ulos ja mistä varusteet löytyvät, mutta joskus saamme itse etsiä vaatteet ja auttaa pukeutumisessa. Lenkiltä palatessa tilanne voi toistua, mutta onneksi näin ei kuitenkaan ole kaikissa tapauksissa.

Hienoimmalta tuntuu, kun vanhus on valmiiksi puettu ja hän odottaa innolla ulospääsyä. Tässä on kuitenkin se ongelma, että meidän ryhmämme ei aina tarkasti tiedä, olemmeko täysilukuisesti paikalla. Pettymysten tuottaminen ei ole mukavaa kenellekään. Jos itsellä ei ole tiukkaa menoaikataulua, ratkaisuksi on löytynyt vuorottelu, ensin yksi ja sitten toinen. Jos osa ulkoilutettavista on käveleviä, silloin mukaan voi ottaa useampia samalla kertaa.

Vanhusten kunto ratkaisee, millaiseen vuorovaikutukseen pääsee ulkoilutuksen aikana. He, joilla ei ole ongelmia muistin kanssa tai muistisairaus ei ole päässyt etenemään pitkälle, tarjoavat mukavan rupatteluhetken monenlaisista ilmiöistä. Aika usein joutuu huomaamaan, ettei itsellä ole tarpeeksi tietoa vanhuksen muistamista asioita, ja kun ei voi olla varma tarinan paikkansapitävyydestä, joutuu etsimään tietoa. Aika monien kanssa joutuu valitettavasti ”vain ulkoilemaan”, koska kommunikointikyky on heikentynyt. Samanlainen ongelma aiheutuu liikenteen melusta, joka rajoittaa kuulemista. Mahdollisuuksien mukaan pyrimme ulkoilemaan sivukaduilla, joissa melu ei niin häiritse.

Muutamille vanhuksille oman kunnon arvioiminen on vaikeaa, kesken kävelyn voi tulla uupumus ja silloin olisi hyvä olla pyörätuoli, rollaattori tai puistonpenkki tarjolla. Joskus myös pyörätuoliin istuminen voi tuntua nöyryyttävältä, onhan se oman rajallisuuden tunnustamista. Ovien aukaisussa voi olla ongelmaa ja pyörätuolilla pienenkin kynnyksen ylittäminen on hankalaa. Kompastuminen voi myös olla riskinä, vaikka käsikynkkää kuljetaankin. Näkökyvyn heikkous, tasapainoaistin katoaminen, ja lihasvoiman puute aiheuttavat turhia yllätyksiä, jollei niistä kerrota meille etukäteen. Onneksi mitään pahempaa ei ole sattunut. Itse pitäisin myös turvavyön käyttöä välttämättömänä aina, kun pyörätuolilla liikutaan – se ei ole vapauden rajoittamista, vaan turvallisuuden tuomista istujalle.

Joskus ulkoilutettavaksi annetaan sellainen vanhus, joka ei itse ole motivoitunut lähtemään. ”Älkää kiusatko” – kommentit eivät tunnu itsestä mukavilta, kun olemme tuottamassa hyvää mieltä ja virkistystä. Ainakin yhden kerran vein tällaisen valittajan pikaisesti takaisin pettyneenä, koska edellisellä kerralla hän oli ollut oikein motivoitunut ja puhelias. Tämä vaan osoittaa, että joidenkin vanhusten ”kunto” heikkenee aivan silmissä. Vielä ikävämmältä tuntuu, kun näkee lehdestä tai kuulee talosta, että joku vielä äsken ulkoilutettu on poistunut joukostamme.

Joskus vanhukset kysyvät ulkoilutukselta palatessa, ”mitä tämä maksaa”. Tuntuu hyvältä sanoa, ettei mitään, kun me teemme tätä vapaaehtoisesti. Silloin tällöin henkilökunta olisi tarjoamassa kahvit, kun paluu sattuu kahvihetkeen. Ehkäpä tähänkin voisi tarttua, silloin kun rupattelua voisi vielä jatkaa ulkoilutettavan kanssa, mutta meneekö se sitten jo ansiotyön puolelle?

Ihan lopuksi: Mitä arvelette, kumpi kysymys tehoaa paremmin ”Eihän NIMI lähtisi nyt ulos?” vai ”Lähdetkö NIMI ulos nauttimaan raitista ilmaa!”

 

KuuRet55+:lla oma Facebook-sivu

KuuRet55+ on saanut oman Facebook-sivun, joka löytyy Googlesta hakusanalla KuuRet55+. Avautuneesta luettelosta löytyy KuuRet55+/Facebook, jota klikkaamalla pääset katsomaan, mitä sivulla kerrotaan toiminnastamme.

KuuRet55+ jaosto 2016

Jaoston jäsenet 2016: Meeri Aaltonen, Tauno Hellstén, Pirjo Mattila, Pirjo Ojala, Seppo Tahvanainen, Miikka Rikala, Hannu J. Vest ja Eira Joutjärvi. Jaosto järjestäytyi 30.11. pidetyssä kokouksessa: puheenjohtaja Seppo Tahvanainen, varapuheenjohtaja Pirjo Ojala, sihteeri Meeri Aaltonen, taloudenhoitaja Hannu J. Vest ja tiedottaja Liisa Taavitsainen.